Tilaaminen

Maistuisiko viikonloppua piristämään juustokakku? Tai kenties rippijuhliin näyttävä kreemikakku sekä suloiset ja teemaan sopivat kuppikakut? 

Erikososaamisena kuuluvat erityisesti näyttävät kreemikakut sekä juustokakut, mutta minulta voi tilata niin ikään myös esimerkiksi kuppikakkuja, pullia sekä perinteinen kermakakkukin onnistuu.

Kakkujen makuvaihtoehdot

Voit tilata täytekakkuusi joko vaalean tai tumman kaakaopohjan.

Valitse 1-2 seuraavista makuvaihtoehdoista täytteeksi tai kysy jotain muuta mieleistä

- mansikka

- vadelma
- puolukka
- mustikka
- valkosuklaa
- suklaa 
- kinuski
- sitruuna
- mango
- vanilja

Juustokakut


Juustokakkujen makuvaihtoehdot ovat lähelle samat kuin täytekakkujen täytevaihtoehdot. Kakkuun voi toivoa pohjaksi joko keksipohjaa tai suussasulavaa browniepohjaa. 

Koristelu

Lopuksi voit esittää toiveita koristeluun. Esimerkiksi kakun kreemiä voi värjätä toiveiden mukaan ja pursottaa sitä kauniiksi ruusukkeiksi päälle. Koristeena voi käyttää niin ikään myös marenkeja, helmiäisiä kuin kauniita kukkiakin. Aina hurmaava on myös esimerkiksi suklaa tai kinuskivaluma. 

Voit myös laittaa tilauksen yhteydessä minulle inspiraatiokuvia, joista voidaan yhdessä suunnitella sinulle mieleinen kakku!

Kakkugram
Saara Penttinen 
Puh: 045 129 7859 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita